Try harder!

Onneksi en ole joutunut masennuksen syövereihin huolimatta eilisestä suurpettymyksestä. Itse asiassa huomaan kehittyneeni tässä suhteessa, eli vaikka reagoin tällaisiin tietyn tyyppisiin tilanteisiin hyvin voimakkaasti menemällä todella poissa tolaltani, niin muutamalla viime kerralla olen päässyt niistä tunteista melko nopeasti yli. Tällä hetkellä vallitsee ajatus: En aio antaa periksi, vaan yrittää lisää, yrittää kovemmin. Vaikka se olisi epämielyttävää.

Olen vieläkin epätietoinen, että millainen häiskä tämä terapeutti on. Onko hän ihan ok vaiko täysliero (odotan vahvistusta viranomaistaholta)... no on jossakin määrin todennäköistä, etten tätä terapiaa pääse aloittamaan, tai ainakin se vaikuttaa erittäin epävarmalta, joten siinä mielessä en oikeastaan voi ajatella, että "sitten kun", vaan minun on vain yritettävä jatkaa tätä riippuvuuden "työstämistä" yksin. Eihän kukaan muu voi lopettaa puolestani.

No voi VITTU!

Sain tänään taakakseni kamalan vaistoinkäymisen. Ja retkahdin tupakoimaan :( Vastoinkäyminen liittyi kielteiseen kuntoutusterapiapäätökseen, jonka sain Kelalta. Tämä löytäni terapeutti ei ole saanut Kela-pätevyyttään hoidetuksi, joten tämän takia päätös oli kielteinen. No sitten soitin tälle terapeutille ja poltin täysin päreeni!

Olen nimittäin ollut tässä ns. terapiaprosessissa tämän vuoden tammikuusta lähtien kaikkine psykiatreineen, B-lausuntoineen jne jne. Olen täysin pöyristynyt tästä koko terapiatouhusta, sillä se tie on pitkä ja kivinen! Todella en ihmettele, että jengi päätyy niin radikaaleihin ratkaisuihin, sillä apua ei vain saa, eikä varsinkaan mitenkään nopeasti. Päästäkseen johonkin hoitosuhteeseen (olipa ongelma nyt mikä tahansa), niin on todella taisteltava, enkä usko jollakin todella voimattomalla henkilöllä mitään tällaista taistelutahtoa löytyvän. Surullista. Nyt itsekin mietin, onko tässä järkeä. En vain jaksa alkaa etsimään uutta terapeuttia, enkä varsinkaan maksamaan siitä.

No mutta, kiihdyksissäni ja itku kurkussa syöksyin tämän puhelinkeskustelun jäljiltä sitten Nesteelle, ostin topan röökiä, olin koko päivän äärimmäisen poissa tolaltani ja poltin useita tupakoita, suorastaan ravasin röökillä. No iltaa kohden olen hiukan asettunut ja aion kyllä jatkaa valitsemallani linjalla... en halua polttaa, koska se alkaa nopeasti tuntumaan kropassa ja toisaalta nikotiinipurkkaa en aio enää ostaa.

Back to square one.

Prööts!

Tiesittekö muuten, mikä on jatkuvan niksapurkan syömisen huonoin puoli? No ne laksatiiviset vaikutukset eivät ole täysin tuulesta temmattuja... nimittäin alkaa esiintymään sellaisia suoliston sisäisiä "pieruja", joita ei oikeastaan voi kontrolloida, sillä ne vain tulevat omia aikojaan. Tavan tuhnunhan voi perssilmää kiristämällä vaimentaa, mutta nämä suolistoäänet tapahtuvat käytännössä milloin vain. Toki ne joskus ovat pahempana kuin joinain toisina aikoina, enkä ole ihan täysin varma mikä tähän vaikutti...ehkä stressitekijät tai sen hetkinen ruokavalio.

Muita spekuloituja vaikutuksia on nikotiinin nopeuttava vaikutus aineenvaihduntaan, joka tosin jää nähtäväksi sillä en tietenkään viikossa ole ehtinyt kerryttämään painoa. Sen voin kylläkin sanoa, ettei suolistoäänet juurikaan ole vaivanneet, eikä maha ole ollut yhtä kuralla kuin aiemmin. Johtopäätös: se ken nikotiinipurkkaa ylen paltin käyttää, käytännössä itselleen ärtyneen suolen syndrooman itselleen aiheuttaa. 

Oraalifiksaatio

Niksan lopettamisen myötä olen tajunnut olevani todella pahasti oraalifiksoitunut tapaus...kuten jo ensimmäisessä kirjoituksessani mainitsin, niin nyt kun en jauha nikotiinipurkkaa, niin suussani on tyhjä olo, sieltä puuttuu jotain! Ja kun suu on tyhjä, niin väkiselläkin kielessä on sellainen olo, että haluaisi imeä jotain. No miksei vaikka munaakin (LOL), mutta enhän minä nyt muna suussa voi jatkuvasti alkaa olemaan, mitä ne töissäkin sanoisivat, heh heh!

Toinen on hiusten näplääminen (tosin tätä tein jossakin määrin jo niksaa jauhaessa), mutta sen tarve on korostunut, koska yritän epätoivoisesti korvata sitä mielihyvän puutetta jollakin. Tukassani on yksi erityinen suortuva, jota tykkään pyöritellä sormien välissä ja se on vain jotenkin tuntuu hyvälle. En osaa selittää miksi ja mistä ihmeestä tällainen mieliteko on voinut syntyä.

Oraalifiksaation (Freudilainen käsite) sanotaan syntyvän varhain lapsuudessa oraalivaiheen aikana, jolloin lapsi ottaa ruokaa vastaan imemällä ja suu on hänen pääasiallinen mielihyvän lähde. Oraalifiksaatio voi kehkeytyä joko yli- tai alityydytetylle vauvalle, jolloin hän alkaa myöhemmin jotenkin kompensoimaan tuon ajanjakson puutteita tai yltäkylläisyyttä. Itse olin koliikkivauva, joten sinänsä loogista, että minulle olisi tämä oraalifiksaatio kehittynyt. Tuskin äitini mitenkään laiminlöi minua, mutta vauvan ollessa kyvytön sanomaan, missä mättää, niin varmaankin siinä on mennyt nälkäitkut sekaisin muiden raivareiden kanssa.

Löysin netistä erään hauskan threadin koskien oraalifiksaation eri muotoja...http://www.enotalone.com/forum/showthread.php?t=155899

Missään vain ei kerrota, että miten näistä huonoista tavoista pääsee eroon (no joo, tietysti lopettamalla) ja miten kauan vieroitusoireet kestävät! Minulla ei nimittäin ole kuin hetkittäisiämielitekoja itse tupakan suhteen, mutta niksaa minulla on ikävä lähes koko ajan, koska tuntuu, että jotain puuttuu...ääääääääääää!

Muutos

Lupasin kertoa miksi olen lopulta valmis luopumaan tästä rakkaasta kaveristani, joka on uskollisesti kulkenut rinnallani vuosikaudet, jopa öisin saatoin nukahtaa nikotiinipurkka suussa! No eräs elämäni ihmissuhteista tuli päätökseensä (eroa tehtiin monta monituista kertaa useiden kuukausien ajan, niin vaikeaa se joskus voi olla...) ja yksi isoimmista syistä siihen oli se, että suhteen toinen osapuoli ei ollut kyvykäs, eikä liioin halukaskaan muuttumaan. Juu juu, naisten perusvirhe on jäädä odottamaan, että mies muuttuu...no ei ne yleensä muutu, vaikka tällä henkilöllä siihen syytä olisikin ollut, mutta ei mennä siihen. Tämä on blogi niksasta, ei exästä.

Pitkän eroprosessin aikana sitä tulee käytyä läpi kaikenlaista tunnepuolella ja kun kaikki langat oli saatu sidottua jokseenkin lopulliseen muotoonsa, niin tulin ajatelleeksi (olin ehkä kypsä siihen?), että olen koko ajan vaatinut sitä toista muuttamaan ne asiat elämässään, jotka minua häiritsivät. Mutta en kuitenkaan ollut itse pystynyt muuttamaan niitä asioita omassa elämässäni, jotka itseäni itsessäni häiritsivät!

Tulin siihen tunteeseen, että NYT on se aika. En voi mitenkään vaatia toisia ihmisiä muuttumaan, jollen itse olisi siihen kykeneväinen. Ainahan sitä sanotaan, etteivät ihmiset pysty muuttumaan. No helvetin vaikeaa se on, mutta jos ja kun onnistun pääsemään tästä riippuvuudestani eroon, niin koen muuttaneeni sen yhden yksittäisen ja isoimman asian elämässäni, joka minua itsessäni eniten häiritsee ja hävettää.

"99 niksapurkkaa"

Ennen kuin jätin niksapurkan pois minulta meni noin 1-2 levyllistä niksaa päivässä. Lemppariniksaksi muodostui Nicoretten puhtaasti pelkästään nikotiinin makuinen purukumi, enkä oikeastaan pitänyt niistä jollain tavoin muuksi maustetuista ollenkaan - mitä nyt hätätapauksessa, jos jostain syystä muuta ei ollut saatavilla.

Viimeisen vuoden aikana aloin ostaa isompia Nicorette-pakkauksia (105 kpl), joka kesti käytöstä riippuen 3-5 päivää. Ne olivat sinänsä ihan käteviä, koska apteekissa ei tarvinnut ravata jatkuvasti, mutta huono puoli se, että mitä enemmän jotain on, sitä enemmän sitä tulee käytettyä... usein epähuomiossa, varsinkin töissä, napostelin niksaa aikamoisia määriä! Tapasin myös vaihdella apteekkeja, jottei henkilökunta alkaisi tunnistaa minua liikaa. Hävetti nimittäin.

Ja näin siis tosiaan vierähti viitisen vuotta ja siihen aikaan mahtuu kyllä muutama lopetusyritys, jotka tosin tyssäsivät alta aikayksikön. Tai no, hyvin pian ainakin ja kohta olin taas tupakka huulessa, eikä auttanut kuin palata niksaan, sillä polttaahan en oikeastaan edes halua. Näillä taustatiedoilla siis, mikä ihme sai minut motivoitumaan lopettamisesta juuri nyt?

Siitä lisää seuraavaksi...

Lähtötilanne...

No niin, aloitan nyt blogin siitä millainen prosessi on nikotiinista eroon hankkiutuminen vuosikausia jatkuneen riippuvuuden seurauksena. Oikeastaan lopetin nikotiinin jo viime viikolla, mutta vasta tänä aamuna välähti, että tämä matka on dokumentoitava ja sain idean blogista.

No miksi puhun nikotiinista, enkä tupakasta? Koska olen tupakoinnin 13-vuotiaana aloittaneena siirtynyt käyttämään nuuskaa opiskeluvuosina ja siitä sitten useiden lopettamisyritysten jälkeen päätynyt riippuvaiseksi nikotiinin korvaustuotteista, eli niksapurkasta. Purkkaa olen käyttänyt huikeat 5 vuotta ja noiden vuosien varrelle on mahtunut useita epäonnistuneita lopettamisyrityksiä myös näiden korvaustuotteiden suhteen. Olen myös samaan aikaan tupakoinut ns. sosiaalisissa tilanteissa, joihin liittyy alkoholi. Eli oikeastaan en aiemmin ole lopettanut yhtään mitään, vaan jatkanut nikotiinin käyttöä aina tilanteeseen sopivalla tavalla.

Koska aloitin tupakoinnin niin kovin nuorena, uskon että aivoni ovat ehdollistuneet nikotiinille erittäin pahasti. Olen ollut koukussa nikotiiniin kauemmin kuin, että en olisi ollut...yli puolet elämästäni siis. Nyt ikää mittarissa on tasan 30-vuotta.

Mutta tilanne ei kuitenkaan ole täysin epätoivoinen, sillä olen käyttänyt vain 2mg niksapurkkaa vahvemman 4mg:n sijasta. Ja vaikka käyttövuosia on takana hävettävän paljon, niin olen kuitenkin aina pysynyt tuossa vähäisemmän määrän nikotiinia sisältävässä purkassa. Olen tehnyt asian suhteen paljon ajatustyötä ja uskon, että tästä riippuvuudesta luopuminen on suorassa yhteydessä siihen, mitä minussa nyt tapahtuu sisäisesti. Olen tullut siihen pisteeseen, että olen valmis muuttumaan. Niin yksinkertaisen monimutkaista se on!

Mutta helppoa se ei ole, ja siksi tämä blogi. Kirjoitan teille, koska tarvitsen jotain muuta tekemistä käsilleni kuin hiusteni jatkuvan hiplaamisen (näytän idiootilta). Kirjoitan teille, koska tarvitsen joita muuta ajateltavaa kuin toimeton kieleni suussani, jonka tekee mieli imeä jotain koko ajan (tunnen itseni idiootiksi). Nähtäväksi jää kuinka kauan nämä oireilut jatkuvat ja muuttuuko mikään missään vaiheessa helpommaksi...