Onneksi en ole joutunut masennuksen syövereihin huolimatta eilisestä suurpettymyksestä. Itse asiassa huomaan kehittyneeni tässä suhteessa, eli vaikka reagoin tällaisiin tietyn tyyppisiin tilanteisiin hyvin voimakkaasti menemällä todella poissa tolaltani, niin muutamalla viime kerralla olen päässyt niistä tunteista melko nopeasti yli. Tällä hetkellä vallitsee ajatus: En aio antaa periksi, vaan yrittää lisää, yrittää kovemmin. Vaikka se olisi epämielyttävää.
Olen vieläkin epätietoinen, että millainen häiskä tämä terapeutti on. Onko hän ihan ok vaiko täysliero (odotan vahvistusta viranomaistaholta)... no on jossakin määrin todennäköistä, etten tätä terapiaa pääse aloittamaan, tai ainakin se vaikuttaa erittäin epävarmalta, joten siinä mielessä en oikeastaan voi ajatella, että "sitten kun", vaan minun on vain yritettävä jatkaa tätä riippuvuuden "työstämistä" yksin. Eihän kukaan muu voi lopettaa puolestani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti