tiistai 5. kesäkuuta 2012

"99 niksapurkkaa"

Ennen kuin jätin niksapurkan pois minulta meni noin 1-2 levyllistä niksaa päivässä. Lemppariniksaksi muodostui Nicoretten puhtaasti pelkästään nikotiinin makuinen purukumi, enkä oikeastaan pitänyt niistä jollain tavoin muuksi maustetuista ollenkaan - mitä nyt hätätapauksessa, jos jostain syystä muuta ei ollut saatavilla.

Viimeisen vuoden aikana aloin ostaa isompia Nicorette-pakkauksia (105 kpl), joka kesti käytöstä riippuen 3-5 päivää. Ne olivat sinänsä ihan käteviä, koska apteekissa ei tarvinnut ravata jatkuvasti, mutta huono puoli se, että mitä enemmän jotain on, sitä enemmän sitä tulee käytettyä... usein epähuomiossa, varsinkin töissä, napostelin niksaa aikamoisia määriä! Tapasin myös vaihdella apteekkeja, jottei henkilökunta alkaisi tunnistaa minua liikaa. Hävetti nimittäin.

Ja näin siis tosiaan vierähti viitisen vuotta ja siihen aikaan mahtuu kyllä muutama lopetusyritys, jotka tosin tyssäsivät alta aikayksikön. Tai no, hyvin pian ainakin ja kohta olin taas tupakka huulessa, eikä auttanut kuin palata niksaan, sillä polttaahan en oikeastaan edes halua. Näillä taustatiedoilla siis, mikä ihme sai minut motivoitumaan lopettamisesta juuri nyt?

Siitä lisää seuraavaksi...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti